As Oy Lokirasti – Kuntotarkastus paljasti kosteusvaurion riskin
Maaliskuussa 2025 asuntokaupan kuntotarkastus paljasti viitteitä riskirakenteista As Oy Lokirastissa. Tämän jälkeen taloyhtiöön tehtiin tarkempi sisäilmatekninen kuntotutkimus ja rakenneavauksessa näkyi viitteitä ulkoseinärakenteiden kosteusvauriosta. Taloyhtiöllä oli myös epäilys kiinteistön kuivatusrakenteiden toimivuudesta.

Taloyhtiö valitsi Taykan kokonaisratkaisut
Taloyhtiön hallitus päätti, että asiaa olisi syytä selvittää lisää ja kilpailutti useampia alan toimijoita.
”Kartoitin netistä sopivia firmoja ja laitoin tarjouspyynnön myös Taykalle. Tutkimme hallituksen kanssa tarjoukset ja toimijat tarkasti läpi ja Taykan kokonaisvaltainen palvelu ja asiantuntijoiden taustat vakuuttivat meidät.” As Oy Lokirastin hallituksen puheenjohtaja Kimmo Ketonen kertoo.
Pienen taloyhtiön näkökulmasta merkittävää oli myös se, että tarvittaessa sama kumppani pystyisi viemään hanketta eteenpäin tutkimuksista aina korjausten rakennuttamiseen ja valvontaan asti.
”As Oy Lokirasti on pieni taloyhtiö, ja meillä ei ole teknistä isännöintiä. Tykkäsimme Taykan tavasta ottaa tilanne haltuun ja lähteä johdonmukaisesti edistämään asioita oikeaan suuntaan. Taykalta Kasper Käyhkö suositteli laajempaa kuntotutkimusta ja rakenneavauksia, että saadaan parempi selvyys koko taloyhtiön tilanteesta ja siitä projekti sitten pääsikin kunnolla vauhtiin.” Kimmo Ketonen jatkaa.
Hankkeelle muodostui alusta asti selkeä etenemismalli:
- Tutkimukset
- Korjaustarpeiden määrittely
- Korjaussuunnittelu
- Rakennuttaminen ja valvonta.
Taloyhtiön näkökulmasta tämä helpotti kokonaisuuden hallintaa merkittävästi. Kun sama asiantunteva toimija pystyy kulkemaan mukana koko hankkeen ajan, ei jokaisessa vaiheessa tarvitse aloittaa yhteistyötä uuden tahon kanssa.
Valesokkeleita korjaamaan
Vuonna 1989 rakennetussa taloyhtiössä oli valesokkelirakenne ja merkkejä kosteusvaurioista useissa ulkoseinissä. Tayka teki suunnitelman valesokkelin korjaustavasta ja miten ulkoseinät kannattaa korjata. Taloyhtiö päätti samalla uusia myös märkätilat, koska ne osuivat osittain urakkalinjalle, joten Tayka teki niihin kosteusvaurion korjaussuunnittelun.
”Hallituksella on vastuu huolehtia, että rakennuksia pidetään kunnossa ja niiden arvo kehittyy oikeaan suuntaan. Valesokkelirakenne on sen verran tunnettu riskirakenne, että halusimme korjata sen kunnolla, ettei tarvitse jatkossa murehtia samaa asiaa. Tayka laati urakka-asiakirjat ja kilpailutti urakan toteutuksen ja hoiti tarvittavat luvitukset rakennusvalvonnan suuntaan. Päätimme, että vaurioituneet seinät uusitaan alhaalta ylös asti, tällä tavalla saadaan myös seinärakenteiden tuuletukset toimimaan kunnolla ja seinien tiiveys ja eristävyys paranee.” Kimmo kertoo.
Ratkaisukeskeisyys näkyy työmaalla
Kun hanke eteni työmaavaiheeseen, yhteistyö Taykan kanssa jatkui rakennustöiden valvonnalla. Kuten aina, työmaalla tulee väistämättä vastaan tilanteita, joihin ei ole etukäteen osattu varautua.
”Taykan asiantuntijat ovat urakoitsijan kanssa hienosti pystyneet ratkaisemaan työmaalla ilmenneet ongelmat. Yksi esimerkki oli tiiliverhouksen ja tuulensuojalevyn väliin rakennusvaiheessa jääneet laastipurskeet. Laastipurskeet haittaavat seinien tuulettumista ja tämä voi aiheuttaa ongelmia pitkällä aikavälillä. Tayka ja urakoitsija löysivät yhdessä järkevän ratkaisun, millä purskeet saatiin poistettua ja rakennustyöt pääsivät jatkumaan. Urakkavaiheessa ratkaisukeskeisyys on ollut hienoa seurattavaa.” Kimmo kertoo.
Dokumentaatio kulkee koko hankkeen läpi
Taloyhtiössä haluttiin alusta lähtien, että hankkeesta jää katkeamaton dokumentaatio kuntotutkimuksista, aina työn valmistumiseen saakka. Nyt tehdyt tutkimukset, suunnitelmat ja korjaustyöt voidaan osoittaa aukottomasti myös jälkikäteen.
”Dokumentaation laatu on ollut erinomainen. Haluamme katkeamattoman dokumentaation aina kuntotutkimuksesta työn valmistumiseen asti.” Kimmo kertoo.
Hyvä dokumentaatio ei ole pelkästään hankkeen aikainen työkalu. Se palvelee taloyhtiötä myös myöhemmin, esimerkiksi tilanteissa, joissa asuntoja myydään tai kiinteistön korjaushistoriaa halutaan tarkastella.
Korjaushanke etenee suunnitellusti
Haastattelun aikaan työmaalla ollaan jo hyvässä vauhdissa. Kaikkien asuntojen purkutyöt on tehty, ja työmaalla edetään seinärakenteiden kengitysten ja eristysten parissa. Kaksi asuntoa on jo valmiita ja kolme on vielä työn alla. Urakan tavoitteena on valmistua ennen lumien tuloa.
”Tämän kokemuksen perusteella pystyn kyllä suosittelemaan Taykaa yrityksenä muillekin. Asiointi on ollut helppoa ja projekti on edennyt sujuvasti alusta asti.” Kimmo kertoo.

















































